Vähäheikkilä

Vähäheikkilä
Lillheikkilä
Niilonkatua
Niilonkatua
Kaupungin kartta, jossa Vähäheikkilä korostettuna. Turun kaupunginosat
Kaupungin kartta, jossa Vähäheikkilä korostettuna.
Turun kaupunginosat
Kaupunki Turku
Suuralue Keskusta ja Skanssi-Uittamo
Väkiluku 1 017 (31.12.2016)
Infobox OK

Vähäheikkilä (ruots. Lillheikkilä) on kaupunginosa Turussa, keskustan eteläpuolella. Se kuuluu keskustan suuralueeseen. Naapurikaupunginosia ovat Martti eli IV pohjoisessa, Korppolaismäki lännessä, Mäntymäki ja Luolavuori idässä ja Puistomäki etelässä. Vähäheikkilän rakennuskanta koostuu pääasiallisesti 1900-luvun alkuvuosikymmeninä rakennetuista puutaloista ja omakotitaloista. Alueella on myös muutamia kerrostaloja ja pienteollisuutta.

Vähäheikkilä kuului aikaisemmin Kaarinan kuntaan, ja alueen väkiluvun kasvaessa se muodostettiin taajaväkiseksi yhdyskunnaksi vuonna 1905. Se liitettiin Turkuun vuonna 1939.lähde?

Vähäheikkilän ala-aste, entinen kansakoulu, perustettiin vuonna 1905 ja sen uudet laajennusosat valmistuivat vuonna 2005.lähde? Alueella sijaitsee myös erityisammattikoulu, Ammattiopisto Spesia.

Vuonna 2016 Vähäheikkilän asukasluku oli 1 017. Alueen väestöstä 15,0 % on alle 15-vuotiaita ja 19,6 % yli 65 vuotiaita. Suomea puhuu äidinkielenään 90,9 % väestöstä ja ruotsia 5,9 %. Muun kielisiä on 3,2 %.[1]

Myllymäentie Vähäheikkilässä.

Katso myös

Lähteet

  1. Väestö iän ja kielen mukaan alueittain 31.12.2016 - Sivu 23 Turun kaupungin tilastollinen vuosikirja 2017. Turun kaupunki. Viitattu 24.5.2021.

Aiheesta muualla

  • Martti Walden: Kuvia, muistelmia ja muita artikkeleita Martinrannan alueelta. (verkkosivusto) (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vähäheikkilä Wikimedia Commonsissa
Turun suuralueet ja kaupunginosat
Suuralueet Kaupunginosat suuralueittain
1. Keskusta I kaupunginosa · II kaupunginosa · III kaupunginosa · IV Martti · V Itäranta · VI kaupunginosa · VII kaupunginosa · VIII Port Arthur · IX Länsiranta · Iso-Heikkilä · Korppolaismäki1 · Kupittaa · Kurjenmäki · Mäntymäki · Nummi2 · Pihlajaniemi3 · Ruissalo · Turun satama · Vähäheikkilä4
2. Hirvensalo-Kakskerta Friskala · Haarla · Illoinen · Jänessaari · Kaistarniemi · Kakskerta · Kukola · Lauttaranta · Maanpää · Moikoinen · Oriniemi · Papinsaari · Pikisaari · Satava · Särkilahti · Toijainen
3. Skanssi-Uittamo Harittu · Ilpoinen · Ispoinen · Katariina · Koivula · Korppolaismäki1 · Luolavuori · Peltola · Pihlajaniemi3 · Puistomäki · Skanssi · Uittamo · Vasaramäki · Vähäheikkilä4
4. Varissuo-Lauste Huhkola · Lauste · Vaala · Varissuo
5. Nummi-Halinen Itäharju · Kohmo · Koroinen · Kurala · Halinen · Nummi2 · Oriketo · Pääskyvuori · Räntämäki
6. Runosmäki-Raunistula Kaerla5 · Kastu · Kärsämäki · Raunistula6 · Runosmäki7
7. Länsikeskus Kaerla5 · Kähäri · Mälikkälä · Pitkämäki · Runosmäki7 · Ruohonpää · Teräsrautela · Vätti
8. Pansio-Jyrkkälä Artukainen · Pahaniemi · Pansio · Perno
9. Maaria-Paattinen Haaga · Jäkärlä · Koskennurmi · Lentokenttä · Metsämäki · Moisio · Paattinen · Paimala · Saramäki · Tasto · Urusvuori · Yli-Maaria
Huomautukset
1: Korppolaismäki kuuluu osittain Keskustaan ja osittain Skanssi-Uittamoon.
2: Nummi kuuluu osittain Keskustaan ja osittain Nummi-Haliseen.
3: Pihlajaniemi kuuluu osittain Keskustaan ja osittain Skanssi-Uittamoon.
4: Vähäheikkilä kuuluu osittain Keskustaan ja osittain Skanssi-Uittamoon.
5: Kaerla kuuluu osittain Runosmäki-Raunistulaan ja osittain Länsikeskukseen.
6: Raunistula kuuluu osittain Runosmäki-Raunistulaan ja osittain Länsikeskukseen.
7: Runosmäki kuuluu osittain Runosmäki-Raunistulaan ja osittain Länsikeskukseen.
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.