Tyrnävän kirkonkylä

Tyrnävän kirkko

Tyrnävän kirkonkylä on Tyrnävän kunnan keskustaajama. Se sijaitsee Limingan–Tyrnävän peltolakeuksilla Tyrnävänjoen ja seututien 827 risteyskohdassa, noin viiden kilometrin päässä valtatien 4 itäpuolella ja noin 30 kilometriä Oulusta etelään. Taajaman väkiluku vuonna 2013 oli 2 953.[1]

Taajama on muodostunut Tyrnävän kirkon ympärille alun perin maatalousvoittoisena kylänä, ja laajentunut itään ja länteen Tyrnävänjoen varsille. Kunnan peruspalvelut on keskitetty kirkonkylälle.

Kirkonkylällä järjestetään syksyisin perinteiset perunamarkkinat.

Lähteet

  1. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2013 Tilastokeskus. Viitattu 31.5.2015. [vanhentunut linkki]
Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kuntien hallinnolliset keskukset
Alavieskan kirkonkylä • Asemanseutu (Kempele) • Haapajärven keskustaajama • Haapaveden keskustaajama • Hailuodon kirkonkylä • Iin Hamina • Kalajoen kirkonkylä • Kurenalus (Pudasjärvi) • Kuusamon keskustaajama • Kärsämäen kirkonkyläLimingan kirkonkylä • Lumijoen kirkonkylä • Merijärven kirkonkylä • Muhoksen kirkonkylä • Nivalan keskustaajama • Oulaisten keskustaajama • Oulun keskustaajama • Pulkkilan kirkonkylä (Siikalatva) • Pyhäjoen kirkonkylä • Pyhäsalmi (Pyhäjärvi) • Pyhännän kirkonkylä • Raahen keskustaajama • Reisjärven kirkonkylä • Ruukki (Siikajoki) • Sievin kirkonkylä • Taivalkosken kirkonkylä • Tyrnävän kirkonkylä • Utajärven kirkonkylä • Vaalan kirkonkylä • Ylivieskan keskustaajama
Katso myös: Luettelo Suomen taajamistaLuettelo Suomen kunnista
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.