Suomen kuvataiteen päivä

Helene Schjerfbeck 1881-1882.

Suomen kuvataiteen päivä on epävirallinen liputuspäivä. Sitä on vietetty vuodesta 2004 Helene Schjerfbeckin syntymäpäivänä 10. heinäkuuta.[1] Vuodesta 2020 alkaen on vietetty myös suomalaisen taiteen päivää Tove Janssonin syntymäpäivänä 9. elokuuta.[2]

Schjerfbeckin syntymäpäivää ehdottivat Schjerfbeck-sällskapet i Ekenäs -seura ja Akvarellitaiteen yhdistys. Kirjallisuudella ja säveltaiteella oli omat juhlapäivänsä, mutta kuvataiteella ei. Lisäksi naiset ovat aliedustettuina liputuspäivissä. Schjerfbeck valittiin, koska hän on ehdottajien mukaan tunnetuimpia suomalaisia taiteilijoita ulkomailla. Ennen sisäministeriön suositusta vuonna 2017 päivää oli liputettu paikallisesti muun muassa Retretissä.[3] Päivän pisti alulle Suomen Akvarellitaiteen kunniapuheenjohtaja Antti Lassila yhdistyksen hallituksen kokouksessa vuonna 2001.[4] Sisäministeriö suositti vuosina 2017–2019[5] liputtamista Schjerfbeckin syntymäpäivänä, joka nimettiin Suomen kuvataiteen päiväksi.[6] Vuonna 2020 suositus vaihtui Tove Janssonin syntymäpäivään elokuulle. Ministeri Maria Ohisalon mukaan 10. heinäkuuta ei ollut innostuttu liputtamaan riittävästi, joten virastot määrättiin liputtamaan 9. elokuuta. Ministerin mukaan Jansson edustaa suomalaista taidetta laajemmin[5] joten päivää on kutsuttu suomalaisen taiteen päiväksi.

Heinäkuista Suomen kuvataiteen päivää on vietetty järjestämällä maalaustapahtumia, työpajoja ja ulkoilmamaalausta. Päivää on paikoin juhlistettu vapaalla pääsyllä näyttelyihin ja julkisten veistosten opastuskierroksilla tai taiteilijatapaamisilla.[7][8][9][1] Eri kaupungeista päivää on vietetty Hyvinkäällä 2005, Tammisaaressa 2006, Naantalissa 2007, Turussa 2008, Kotkassa, Riihimäellä ja Turussa 2009 sekä Turussa, Riihimäellä ja Hyvinkäällä 2010.[4]

Lähteet

  1. a b Helsingissä järjestetään maalauspäivä Helsingin Sanomat 2.7.2015. Viitattu 11.5.2023.
  2. Tänään liput ensimmäistä kertaa salkoihin Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen kunniaksi. Sisäministeriö kertoo seuraavansa kansalaisten liputusintoa. Helsingin Sanomat 9.8.2020. Viitattu 11.5.2023.
  3. Taika Dahlbom: Helene Schjerfbeck sai liputuspäivän, mutta vain tälle vuodelle – liputtamalla säännöllisesti suomalaiset voivat vakiinnuttaa liputuspäivän pysyväksi Helsingin Sanomat. 10.7.2017. Viitattu 11.5.2023.
  4. a b Suomen kuvataiteen päivä 10.7. | Suomen Akvarellitaiteen yhdistys ry akvarellitaiteenyhdistys.fi. Viitattu 14.8.2023.
  5. a b Minna Joenniemi: Haluatko liputtaa Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen kunniaksi? – Kerro lipunnoston arvoisesta taidekokemuksestasi! YLE. 5.8.2020. Viitattu 11.5.2023.
  6. Heinäkuussa liputetaan Suomen kuvataiteen kunniaksi Taiteilija-lehti. 18.4.2017. Viitattu 11.5.2023.
  7. Pirkko Kotiranta: Lauantaina vietetään kuvataiteen päivää vaikka itse maalaten. Helsingin Sanomat 9.7.2021. Viitattu 11.5.2023.
  8. Suomen kuvataiteen päivää juhlitaan Etelä-Pohjanmaalla. Järvi-Pohjanmaa News 6.7.2022. Viitattu 11.5.2023.
  9. Suo­men ku­va­tai­teen päi­vä 10.7. Riihimäen taidemuseo 2020. Viitattu 11.5.2023.