Stefan Lainer

Stefan Lainer vuonna 2018.

Stefan Lainer (s. 27. elokuuta 1992 Salzburg) on itävaltalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan oikea laitapuolustaja. Hän on pituudeltaan 175-senttimetrinen. Hän edustaa Saksan Bundesliigassa pelaavaa Borussia Mönchengladbachia.[1]

Lainer pelasi kotimaansa toisella sarjatasolla Grödigin ja Lieferingin joukkueissa kunnes aloitti pääsarjauransa kaudella 2014–2015 Riedissä. Neljä seuraavaa kautta hän pelasi Red Bull Salzburgissa. Itävallan liigan lisäksi hän pelasi Eurooppa-liigassa 29 ottelua ja teki maalin huhtikuussa 2018 toisessa puolivälieräottelussa italialaisseura Laziota vastaan.

Lainer siirtyi kesällä 2019 saksalaisseura Borussia Mönchengladbachiin. Hän pelasi kaudella 2019–2020 Bundesliigassa 31 ottelua, jotka kaikki avauskokoonpanossa, ja teki maalin elokuussa 2019 Mainzia vastaan toisessa liigaottelussaan. Eurooppa-liigassa hän pelasi kuusi ottelua. Kaudella 2020–2021 hän pelasi 33 bundesliigaottelua, joista 31 ottelua avauskokoonpanossa, ja teki maalin lokakuussa Kölniä ja maaliskuussa Schalkea vastaan. Mestarien liigassa hän pelasi kahdeksan ottelua. Kaudella 2021–2022 alkupuolella Lainer oli nilkkavamman vuoksi kolmisen kuukautta poissa kentiltä ja pelasi kauden aikana 21 bundesliigaottelua, joissa hän teki yhden maalin, tammikuussa voitokkaassa vierasottelussa Bayern Müncheniä vastaan. Kaudella 2022–2023 hän pelasi 17 ja seuraavalla kaudella 15 bundesliigaottelua tekemättä maaleja.[1] Lainerilta löydettiin heinäkuussa 2023 imusolmukesyöpä, ja hän palasi kaudella 2023–2024 otteluihin vasta tammikuussa 2024.[1][2]

Lainer pelasi Itävallan nuorisomaajoukkueissa. Ensimmäisen ottelunsa Itävallan A-maajoukkueessa hän pelasi maaliskuussa 2017 ystävyysottelussa Suomea vastaan. Hän pelasi kesällä 2021 käydyissä EM-kilpailuissa joukkueensa kaikki neljä ottelua avauskokoonpanossa ja teki yhden maalin. Hän on toukokuun 2024 loppuun mennessä pelannut 39 A-maaottelua, joissa 35 kertaa avauskokoonpanossa. Hän teki ensimmäisen maaottelumaalinsa 18. maaottelussaan marraskuussa 2019 EM-karsinnassa Pohjois-Makedoniaa vastaan. Toisen maaottelumaalinsa hän teki kesän 2021 EM-kilpailujen ensimmäisessä alkulohko-ottelussa, ja vastustajana oli jälleen Pohjois-Makedonia.[1]

Lähteet

  1. a b c d Stefan Lainer Transfermarkt-sivustolla (englanniksi)
  2. Austria defender Stefan Lainer back in training after successful cancer treatment AP News. 21.11.2023. Viitattu 6.6.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Stefan Lainer Wikimedia Commonsissa


1 Omlin | 2 Chiarodia | 3 Itakura | 4 Doucouré | 5 Friedrich | 7 Herrmann | 8 Weigl | 9 Honorat | 10 Neuhaus | 11 Wolf | 13 Pefok | 14 Pléa | 17 Koné | 18 Lainer | 19 Ngoumou | 20 Netz | 21 Sippel | 23 Kramer | 24 Jantschke | 25 Hack | 26 Ullrich | 27 Reitz | 28 Ranos | 29 Scally | 30 Elvedi | 31 Čvančara | 33 Nicolas | 38 Borges Sanches | 39 Wöber | 41 Olschowsky | Valmentaja Seoane

1 A. Schlager | 2 Ulmer | 3 Dragović | 4 Hinteregger | 5 Posch | 6 Ilsanker | 7 Arnautović | 8 Alaba | 9 Sabitzer | 10 Grillitsch | 11 Gregoritsch | 12 Pervan | 13 Bachmann | 14 Baumgartlinger | 15 Lienhart | 16 Trimmel | 17 Schaub | 18 Schöpf | 19 Baumgartner | 20 Onisiwo | 21 Lainer | 22 Lazaro | 23 X. Schlager | 24 Laimer | 25 Kalajdžić | 26 Friedl | Valmentaja Foda