Sosiaalisen suotavuuden vinouma

Sosiaalisen suotavuuden vinouma ja sosiaalisen suotavuuden harha (engl. social desirability bias) tarkoittavat vastaajien taipumusta esittää itsensä parhaassa mahdollisessa valossa antamalla sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti hyväksyttäviä vastauksia[1][2][3][4][5][6]. Se on yksi yleisimmistä virhelähteistä, jotka vaikuttavat kysely- ja koetulosten luotettavuuteen. Sosiaalisen suotavuuden harhassa on kyse siitä, että ihmiset haluavat näyttää parhaat puolensa huijaamalla vastauksissaan sekä itseään (itsepetos) että muita.[7]

Vaikutus ilmenee ja muuttuu vakavaksi ongelmaksi, kun esitetään kysymyksiä sosiaalisesti arkaluonteisista aiheista, kuten uskonnosta, politiikasta, ympäristöstä ja yksityisasioista, kuten tupakoinnista, huumeidenkäytöstä, huijaamisesta[4] ja seksielämästä[8], perhesuunnittelusta[9] ja terveysongelmista[10]. Esimerkiksi tupakoitsijat saattavat kieltää polttavansa savukkeita, äänestämättä jättäneet voivat vastata äänestäneensä, ja vähemmistöjä suvaitsemattomat ihmiset voivat antaa harhaanjohtavia vastauksia kysymyksiin, jotka mittaavat heidän suhtautumistaan vähemmistöihin[11].

Sosiaalisen suotavuuden vinouman käsittelemiseksi on muuan muassa seuraavat kaksi tapaa[7]. Ensimmäinen tapa on käyttää erityisiä asteikkoja, jotka mittaavat vastaajien taipumusta antaa sosiaalisesti toivottuja vastauksia[7]. Toinen tapa koostuu seuraavista menetelmistä, joilla pyritään ehkäisemään ja vähentämään sosiaalisen suotavuuden harhan vaikutusta: pakottavia valintakokeita, itse täytettäviä kyselyitä, arvaamattomia vastausmenetelmiä, näennäisiä valheenpaljastustestejä (bogus pipeline), ulkopuolisten asiantuntijoiden apua ja sopivien haastattelijoiden valintaa[7]. Kysymyksiä voidaan esittää myös epäsuorasti[5].

Tehokkain ratkaisu torjua sosiaalisen suotavuuden vinoumaa on käyttää useita eri menetelmiä yhdessä[7].

Katso myös

  • Hyvesignalointi
  • Kognitiivinen vinouma

Lähteet

  1. ↑ Helkama, Klaus; Myllynimi; Rauni; Liebkind, Karmela et al.: Johdatus sosiaalipsykologiaan. 11.–12. painos, lainaus s. 31: ”Sosiaalinen suotavuus (social desirability) tietenkin estää todenmukaisen tiedon saamisen esimerkiksi itsekkäästä käyttäytymisestä tai tekopyhyydestä. Niitäkin pystytään tutkimaan anonyymisti, eettisesti hyväksyttävällä tavalla (ks. Lönnqvist, Irlenbusch & Walkowitz 2014).”. Helsinki: Edita, 2020. ISBN 978-951-37-7798-2. Finna.fi-tietokanta.
  2. ↑ Helkama, Klaus & Myllynimi; Rauni & Liebkind, Karmela: Johdatus sosiaalipsykologiaan. 3.–9. painos, Lainaus, s. 196: ”Tätä taipumusta vastata sosiaalisesti suotavalla tavalla on myös ryhdytty mittaamaan ja todettu siinä yksilöllisiä eroja (esimerkiksi Verkasalo 1996).” ja sitaatti s. 350: ”Miten laatia mittarin osiot niin, että mitattaisiin todellisia piirteitä eikä pelkästään vastaajan taipumusta antaa itsestään sosiaalisesti hyväksyttävä kuva?”. Edita, 2013. ISBN 978-951-37-2407-8. Finna.fi-tietokanta.
  3. ↑ sosiaalisen suotavuuden vastaustaipumus Tieteen termipankki. 27.6.2013. Tietokannan ylläpitäjä: Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. Arkistoitu 18.6.2017. Viitattu 23.11.2023.
  4. ↑ a b Grimm, Pamela: Social Desirability Bias. Wiley International Encyclopedia of Marketing, 2010. John Wiley & Sons. ISBN 978-1-4443-1656-8. doi:10.1002/9781444316568.wiem02057. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.11.2023. (englanniksi)
  5. ↑ a b Fisher, Robert J.: Social Desirability Bias and the Validity of Indirect Questioning. Journal of Consumer Research, 1993, 20. vsk, nro 2, s. 303–315. EBSCOhost. doi:10.1086/209351. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.11.2023. (englanniksi)
  6. ↑ Chung, Janne & Monroe, Gary S.: Exploring Social Desirability Bias. Journal of business ethics, 2003, 44. vsk, nro 4, s. 291-302. Kluwer Academic. doi:10.1023/A:1023648703356. ISSN 0167-4544. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 24.11.2023. (englanniksi)
  7. ↑ a b c d e Nederhof, Anton J.: Methods of coping with social desirability bias: A review. European Journal of Social Psychology, 1985, 15. vsk, nro 3, s. 263–80. Wiley Online Library. doi:10.1002/ejsp.2420150303. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.11.2023. (englanniksi)
  8. ↑ Meston, Cindy M.; Heiman, Julia R.; Trapnell, Paul D.; Paulhus, Delroy L.: Socially desirable responding and sexuality self-reports. The Journal of sex research, 1998, 35. vsk, nro 2, s. 148-157. Society for the Scientific Study of Sex. doi:10.1080/00224499809551928. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.11.2023. (englanniksi)
  9. ↑ Gretchen, S. Stuart & Grimes, David A.: Social desirability bias in family planning studies: a neglected problem. Contraception (Stoneham), 2009, 80. vsk, nro 2, s. 108-112. Elsevier. PubMed:19631784. doi:10.1016/j.contraception.2009.02.009. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.11.2023. (englanniksi)
  10. ↑ Logan, Deirdre E.; Claar, Robyn Lewis; Scharff, Lisa: Social desirability response bias and self-report of psychological distress in pediatric chronic pain patients. International Association for the Study of Pain, 2008, 136. vsk, nro 3, s. 366-372. Amsterdam: International Association for the Study of Pain. doi:10.1016/j.pain.2007.07.015. ISSN 0304-3959. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.11.2023. (englanniksi)
  11. ↑ Groves, Robert M.; Fowler Jr., Floyd J.; Couper, Mick P.; Lepkowski, James M.; Singer, Eleanor; Tourangeau, Roger: Survey Methodology, s. 170. Toinen painos. Hoboken, New York (osavaltio): Wiley, 2009. ISBN 978-0-470-46546-2. Finna.fi-tietokanta. (englanniksi)