Perhon seurakunta

Perhon seurakunta

tunnus

sijainti

Perhon kirkko
Perhon kirkko
Tunnustuskunta evankelis-luterilainen
Hiippakunta Oulun hiippakunta
Rovastikunta Kokkolan rovastikunta
Pääkirkko Perhon kirkko
Perustettu 1884
Jäsenmäärä 2 461[1] (2021)
– Osuus asukkaista 92,0 %
Kirkollisvero 1,90 %
Kirkkoherra Juha Aronen
Verkkosivusto
Infobox OKNimi-testi OK

Perhon seurakunta on Oulun hiippakuntaan ja Kokkolan rovastikuntaan kuuluva Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta, joka toimii Perhon kunnan alueella.[2] Perho on Suomen luterilaisin kunta.[3] Seurakunnan kirkkona toimii Perhon kirkko.

Historia

Vuonna 1780 alueelle perustettiin Kokkolan seurakunnan alainen Perhon saarnahuonekunta, jonka kirkko valmistui 1782, jolloin se sai myös oman saarnaajan. Kun Vetelin seurakunta itsenäistyi Kokkolasta 1860 tuli Perhosta Vetelin kappeli viisi vuotta myöhemmin, vuonna 1865. Vuotta aiemmin eli 1864 Perhoon oli liitetty Salamajärven kylä Kivijärven kappelin itsenäistyttyä omaksi seurakunnakseen. Vuonna 1879 Perho erotettiin omaksi seurakunnakseen ja itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi 1884.[4]

Herätysliikkeet

Perhon seurakunta kuuluu muun Pohjois-Pohjanmaan ja pohjoisen Keski-Suomen tavoin vahvaan ja yhtenäiseen vanhoillislestadiolaisuuden kannatusalueeseen.[5]

Papisto

Kirkkoherrat

Seuraavat henkilöt ovat toimineet Perhon seurakunnan kirkkoherroina:[6]

  • 1885–1891: Albert Ferdinant Leidenius
  • 1892–1899: Akseli Edvard Ekroth
  • 1900–1905: Henrik Fablan Kärki
  • 1906–1912: Emil Oskar Ojala
  • 1912–1927: Abel Raunio
  • 1927–1937: Kaarle Sarvela
  • 1937–1946: Lauri Kujanpää
  • 1947–1953: Veikko Kumpulainen
  • 1954–1967: Niilo Lilja
  • 1968–1972: Aimo Sorvari
  • 1972–1984: Ahti Riihimäki
  • 1985–1991: Jouko Kiiski
  • 1992–2010: Esko Heloneva
  • 2010–2016: Juha Karhulahti
    • vt. 2016–2017: Hannu Vapaavuori
    • vt. 2017–2018: Raimo Kytölä
  • 2018–2022: Eija Seppä
  • 2022– Juha Aronen[7]

Lähteet

  1. Seurakuntatalouksien jäsenmäärä ja muita tunnuslukuja 2021 Kirkon tilastot. Suomen ev.lut. kirkko. Viitattu 8.7.2022.
  2. Kokkolan rovastikunta Oulun hiippakunta. Arkistoitu 18.5.2018. Viitattu 18.5.2018.
  3. Tällainen on Suomen luterilaisin kunta: Seurakunnan kerhoissa ei ole tilaa kaikille lapsille ja kinkeriperinne elää vahvana Aamulehti. 14.1.2018. Viitattu 2.11.2021.
  4. Perho Suomen Sukututkimusseura Historiakirjat. Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 18.5.2018.
  5. Huotari, Voitto: Kirkkomme herätysliikkeet tänään, s. 151. Pieksämäki: Kirjapaja, 1981. ISBN 951-621-297-2.
  6. Perhon seurakunnan kirkkoherrat, pastorit ja kanttorit vuosien varrelta Perhon seurakunta. Viitattu 21.8.2022.
  7. Piispa Jukka Keskitalo asettaa Juha Arosen Perhon seurakunnan kirkkoherran virkaan Oulun hiippakunta. 16.8.2022. Viitattu 21.8.2022.

Aiheesta muualla

  • Perhon seurakunnan kotisivut
  • n
  • k
  • m
Seurakunnat
Entiset seurakunnat
  • n
  • k
  • m
Piispat
Seurakunnat
Tuomiorovastikunta
Liminka
Kalajoki
Kokkola
Rovaniemi-Koillismaa
Kemi-Tornio
Lappi
Historia
  • n
  • k
  • m
Perho
Historia
Perhon vaakuna
Kylät
  • Alajoki
  • Haukka
  • Humalajoki
  • Jänkä
  • Kirkonkylä
  • Kivelä
  • Kivikangas
  • Kellokoski
  • Kokkoneva
  • Korkiakangas
  • Korpela
  • Liukko
  • Metsä-Poranen
  • Mustamaa
  • Mäkelä
  • Mökälä
  • Möttönen
  • Oksakoski
  • Peltokangas
  • Salamajärvi
  • Taipale
Luonto
Talous
Kulttuuri
Seurakunnat
Urheilu ja liikunta
Urheiluseurat
  • Perhon Kiri
Liikuntapaikat
  • Perhon pesäpallokenttä
Koulutus
Liikenne
Muuta