Me Itse

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.
Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Me Itse ry on kehitysvammaisten oma valtakunnallinen yhdistys. Yhdistys puolustaa kehitysvammaisten ihmisoikeuksia. Kehitysvammaiset ihmiset itse päättävät yhdistyksen tavoitteista ja toiminnasta. Toimintaa ohjaa köyhyyden ja syrjäytymisen torjunnan ohjelma Puheista tekoihin.

Toiminnan tarkoitus

Me Itsen tarkoituksena on edistää kehitysvammaisen ihmisen itsemääräämisoikeuden toteutumista, yhteiskunnallista yhdenvertaisuutta ja hyvää elämänlaatua.

Historia

Yhdistys perustettiin vuonna 1999. Yhdistystä edelsi Kehitysvammaisten Tukiliiton käynnistämä Kumppanuusprojekti. Se oli ensimmäinen hanke Suomessa, jonka vetäjinä toimivat kehitysvammaisiksi kutsutut henkilöt. Kumppanuusprojektin lopussa sen vetäjillä syntyi ajatus oman yhdistyksen perustamisesta. Projektin vetäjät kokivat, että kehitysvammaiset eivät saa riittävästi ääntään kuuluviin heitä itseään koskevissa asioissa. Yhdistyksen perustamisasiakirjan allekirjoitti 137 henkilöä. Tämä tapahtui Tampereella 26. helmikuuta 1999.

Jäsenet

Me Itsen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen 15 vuotta täyttänyt kehitysvammainen henkilö, joka haluaa edistää yhdistyksen tarkoituksen toteuttamista ja hyväksyy nämä säännöt.

Kannatusjäsenenä voi toimia oikeuskelpoinen yhteisö, säätiö tai yksityinen henkilö, joka haluaa tukea yhdistyksen toimintaa.

Jäsenmäärä

  • Varsinaisia: 1055 lähde?
  • Kannatusjäseniä: 85
  • Kunniajäseniä: 1

Tilanne 1.1. 2017

Päätösvalta

Me Itsen ylintä päätösvaltaa käyttää yhdistyksen kokous. Hallitus hoitaa yhdistyksen talous ja hallintoasioita. Johtoryhmä edustaa yhdistystä ja tekee edunvalvontatyötä.

Vuosikokous

Me Itse ry:n ylin päättävä elin on vuosikokous. Vuosikokouksessa päätetään yhdistyksen tavoitteista ja toiminnasta. Vuosikokous järjestetään kerran vuodessa ja siinä päätetään muun muassa henkilövalinnoista. Esimerkiksi johtoryhmän ja hallituksen jäsenet valitaan vuosikokouksessa äänestämällä. Kaikilla yhdistyksen varsinaisilla jäsenillä on vuosikokouksessa äänioikeus.

Hallitus

Hallitukseen kuuluu 3–5 varsinaista jäsentä sekä kaksi varajäsentä. Hallituksen toimikausi on kolme kalenterivuotta. Hallituksen jäsenten tulee olla oikeustoimikelpoisia henkilöitä, jotka hyväksyvät Me Itsen tarkoituksen. Hallituksen jäsenten tulee edistää ja kehittää kehitysvammaisten henkilöiden itsenäistä toimintaa yhdistyksessä ja sen ulkopuolella.[1]

Hallituksen tehtävät
  • hyväksyä jäsenet yhdistykseen ja pitää luetteloa yhdistyksen jäsenistä,
  • huolehtia yhdistyksen taloudesta, omaisuuden hoidosta ja kirjanpidosta sekä
  • tehdä esityksiä yhdistyksen toiminnan kehittämiseksi.

Johtoryhmä

Johtoryhmän muodostavat kolmeksi kalenterivuodeksi kerrallaan valittavat Me Itsen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä vähintään 5 ja enintään 7 muuta jäsentä. Johtoryhmän jäsenten tulee olla kehitysvammaisia henkilöitä, jotka hyväksyvät Me Itsen tarkoituksen ja haluavat edistää ja kehittää kehitysvammaisten itsenäistä toimintaa yhdistyksessä ja sen ulkopuolella.[1]

Johtoryhmän tehtävät

Johtoryhmän tehtävänä on suunnitella ja kehittää Me Itsen toimintaa siten, että se parhaalla mahdollisella tavalla edistää Me Itsen tarkoitusta. Johtoryhmä hoitaa Me Itsen edunvalvontatyötä ja pitää yhteyttä kehitysvammaisten ihmisten parissa toimiviin yhteisöihin, säätiöihin ja viranomaisiin.

Me Itse ryhmä

Me itse ryhmät ovat Me Itse ry:n paikallisia toimintaryhmiä, jotka pyrkivät toiminnallaan vaikuttamaan paikalliseen päätöksentekoon. Me Itse ryhmiin kokoonnutaan säännöllisin väliajoin vaihtamaan ajatuksia ja pohtimaan vammaisia henkilöitä koskevia asioita. Tarkoituksena on keskustella ja vaikuttaa. Yhdessä opitaan toimimaan ja hallitsemaan erilaisia tilanteita.

Me Itse - ryhmiä

Vuoden 2016 Helmikuuhun mennessä me itse ryhmiä oli yhteensä 34 paikkakunnalla, joista aktiivisesti toimivia oli Espoossa, Eurajoella, Haapavedellä, Haukiputaalla, Harjavallassa, Helsingissä, Huittisissa, Hyvinkäällä, Ilmajoella, Jyväskylässä, Kauhajoella, Kuopiossa, Kotkassa, Lahdessa, Lapissa, Lumijoki-tyrnävä-liminka, Merikarvialla, Mikkelissä, Mäntsälässä, Pohjois-Karjalassa, Porissa, Pyhäjärvellä, Raahessa, Rantasalmella, Riihimäellä, Rinnekodilla (vaikka onkin Espoossa, niin on silti omansa), Seinäjoella, Tampereella, Teuvalla, Turussa ja Vantaalla.

Katso myös

  • Kehitysvammaisten Tukiliitto
  • Kehitysvammaliitto

Lähteet

  • [1]
  • Ei mitään meistä ilman (Arkistoitu – Internet Archive)
  • [2]
  • [3] (Arkistoitu – Internet Archive)
  • [4]

Viitteet

  1. a b Yhdistyksen säännöt Me Itse ry. Arkistoitu 2.4.2015. Viitattu 21.3.2015.

Aiheesta muualla

  • Me Itse