Martin Turnovský

Martin Turnovský (29. syyskuuta 1928 Praha – 19. toukokuuta 2021 Wien) oli tšekkiläinen kapellimestari.[1]

Turnovský oli natsien keskitysleirivankina toisen maailmansodan aikana. 1940–1950-lukujen vaihteessa hän opiskeli orkesterinjohtoa Prahan esittävien taiteiden akatemiassa ensisijaisesti Karel Ančerlin johdolla. Turnovský voitti vuonna 1958 Besançonin kansainvälisen nuorten kapellimestarien kilpailun. 1960-luvulla hän toimi Plzeňin radio-orkesterin ja sitten Staatskapelle Dresdenin pääkapellimestarina. Vuonna 1965 Turnovský teki Yhdysvaltain-kiertueen Tšekin filharmonisen orkesterin kanssa.[1]

Prahan kevään muutokset tukahdutettiin neuvostojoukoin elokuussa 1968. Turnovský päätti tällöin muuttaa Itävaltaan. Tämän jälkeen hän työskenteli Norjan kansallisoopperassa ja Bonnin oopperassa. Monet hänen levytyksistään kuitenkin tuhottiin Tšekkoslovakiassa poliittisista syistä. Vuoden 1989 jälkeen Turnovský palasi säännöllisesti esiintymään kotimaahansa, mutta hän myös opetti Grazin musiikin ja esittävien taiteiden yliopistossa. Vuosina 1992–1995[2] hän toimi Prahan sinfoniaorkesterin pääkapellimestarina.[1]

Lähteet

  1. a b c Martin Turnovský (1928-2021) KlasikaPlus.cz
  2. About orchestra FOK Prague Symphony Orchestra
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Italia
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Tšekki
  • Puola
Tieteilijät
  • CiNii
Taiteenala
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • Deutsche Biographie