Maija Karhi
| Maija Karhi | |
|---|---|
 Maija Karhi Turun kirjamessuilla 2008. | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 18. maaliskuuta 1932 Turku |
| Kuollut | 28. toukokuuta 2018 (86 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | näyttelijä |
| Puoliso | Lauri Kärävä (vih. 1958; k. 1996) |
| Näyttelijä | |
| Palkinnot | |
| Parhaan naispääosan Jussi | |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| [ Muokkaa Wikidatassa ]  | |
| Infobox OK | |
Maija Karhi, oik. Karhi-Kärävä,[1] aik. Kärävä[2] (18. maaliskuuta 1932 Turku – 28. toukokuuta 2018 Helsinki)[3] oli suomalainen näyttelijä. Hän näytteli 1950-luvulla Mauno Mannisen Intimiteatterissa ja kuului Suomen Kansallisteatteriin ja naisteatteri Raivoisien Ruusujen perustajajäseniin.[4]
Maija Karhi kävi Teatterikoulun vuosina 1950–1953 ja sai heti valmistuttuaan kiinnityksen Intimiteatteriin. Samalla kurssilla Karhin kanssa opiskelivat muiden muassa Marita Nordberg ja Pentti Siimes.[5] Karhi tunnettiin ennen kaikkea teatterinäyttelijänä, mutta hän näytteli myös elokuvissa. Hänen ensimmäinen elokuvatyönsä oli 19-vuotiaana Ritva Arvelon sijaisnäyttelijänä Matti Kassilan elokuvassa Radio tekee murron.[6]
Karhi sai elokuvarooleistaan kaksi Jussi-palkintoa: naispääosa-Jussin Erik Blombergin elokuvasta Kun on tunteet (1954) ja naissivuosa-Jussin Veikko Itkosen elokuvasta Vaarallista vapautta (1962).[7]
Karhin äiti oli näyttelijä Kirsti Karhi, isä teatterinjohtaja Akseli Karhi (k. 1943) ja puoliso hallitusneuvos Lauri Kärävä (k. 1996).[7][8]
Karhi kuoli lyhyen sairauden jälkeen 86-vuotiaana Helsingissä 28. toukokuuta 2018.[9]
Filmografia
- Sadan miekan mies (1951)
- Suomalaistyttöjä Tukholmassa (1952)
- Kaikkien naisten monni (1952)
- Siltalan pehtoori (1953)
- Maailman kaunein tyttö (1953)
- Oi, muistatkos... (1954)
- Minä soitan sinulle illalla (1954)
- Kun on tunteet (1954)
- Näkemiin Helena (1955)
- Tyttö tuli taloon (1956)
- Ratkaisun päivät (1956)
- Vääpelin kauhu (1957)
- Pää pystyyn Helena (1957)
- Kuriton sukupolvi (1957)
- Paksunahka (1958)
- Murheenkryynin poika (1958)
- Kahden ladun poikki (1958)
- Pekka ja Pätkä neekereinä (1960)
- Nina ja Erik (1960)
- Molskis, sanoi Eemeli, molskis! (1960)
- Kaks' tavallista Lahtista (1960)
- Autotytöt (1960)
- Olin nahjuksen vaimo (1961)
- Kultainen vasikka (1961)
- Vaarallista vapautta (1962)
- Älä nuolase... (1962)
- Vain neljä kertaa (1968)
- Äl' yli päästä perhanaa (1968)
- Koko kaupungin Vinski (1969)
- Vinski ja Vinsentti (1970)
- Ihmemies (1979)
- Kotikatu (1995–1997)
- Presidentin mies (1998)
Lähteet
- ↑ Maija Karhi Elonetissä.
- ↑ Facta2001, WSOY 1981, 7. osa, palsta 705
- ↑ Teatterit ja teatterintekijät 2005, s. 279–280. Helsinki: Like, 2005. ISBN 952-471-629-1.
- ↑ Yle Radio 1 - Viikon taiteilija (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Suvi Kerttula: Anja Pohjola ja Maija Karhi: "Pitää hyväksyä, että tässä vanhetaan". Ilta-Sanomat 16. syyskuuta 2017, Plus-liite s. 25. Helsinki: Sanoma Media Finland.
- ↑ Suominen, Raili: Maija ja kaksi Jussia Turun Sanomat. 7.4.2000. Viitattu 12.9.2008. [vanhentunut linkki]
- ↑ a b Arja Aho, "Viis rypyistä kunhan pää pysyy klaarina", Helsingin Sanomat 14.2.2012, sivu D 7
- ↑ Maija Karhilla on tarina otteessaan. Satakunnan Kansa 10.11.2008[vanhentunut linkki]
- ↑ Näyttelijä Maija Karhi on kuollut – oli perustamassa naisten omaa teatteria Yle Uutiset. 28.5.2018. Viitattu 28.5.2018.
Kirjallisuutta
- Valkonen, Kaija (toim.), Karhi, Maija: Samppanjaluonne, minäkö?. Tammi, 2008. ISBN 9789513143695.
- Varjola, Markku: ”Mustaa huumoria ja valittua realismia”, Maija Karhin haastattelu, Filmihullu 3/2009.
Aiheesta muualla
- Maija Karhin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
| ||||||||||||||
