Luis de Pablo

Luis de Pablo

Luis de Pablo (28. tammikuuta 1930 Bilbao – 10. lokakuuta 2021 Madrid) oli espanjalainen säveltäjä. Hän kuului Generación del 51:ksi kutsutun avantgardistisen musiikin säveltäjäsukupolven merkkihenkilöihin.[1]

Pablo aloitti musiikkiopintonsa Hondarribiassa ja jatkoi niitä Madridissa, johon muutti vuonna 1939. Hän opiskeli musiikkia enimmäkseen itsenäisesti, mutta sai ohjeistusta muiden muassa Maurice Ohanalta ja Max Deutschilta. Vuonna 1952 Pablo valmistui Madridissa suorittamiensa oikeustieteellisten opintojen päätteeksi. Vuonna 1954 BBC kantaesitti Lontoossa hänen teoksensa Coral eucarístico. Samana vuonna hän sai teoksellaan Quinteto para cuerda y clarinete palkinnon Samuel Ros -kilpailussa. Sittemmin Pablo sävelsi toistasataa teosta ja perusti aikansa musiikkiin erikoistuneita yhtyeitä, joihin kuuluivat Tiempo y música ja Alea. Hän teki yhteistyötä myös elokuvaohjaajien, kuten Carlos Sauran ja Víctor Ericen kanssa. Lisäksi hän perusti Espanjan elektroakustisen laboratorion.[1]

Pablon saamien palkintojen joukossa olivat Taideansioiden kultamitali (1986), Espanjan kansallinen musiikkipalkinto (1991), Tomás Luis de Victoria -palkinto (2009) ja Venetsian biennaalin Kultainen leijona (2020). Elokuvia, joihin Pablo sävelsi musiikin, olivat muiden muassa La busca, El espíritu de la colmena ja La caza. Vuodelta 1983 on ooppera Kiu.[1]

Lähteet

  1. a b c Luis de Pablo (Arkistoitu – Internet Archive) Spain Is Culture

Aiheesta muualla

  • Luis de Pablo Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Katalonia
  • Saksa
  • Israel
  • Suomi (KANTO)
  • Yhdysvallat
  • Tšekki
  • Alankomaat
  • Puola
Taiteenala
  • BRAHMS
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
  • Trove
  • Elonet
Muut
  • Europeana
  • SNAC
  • IdRef