Lost Girl

Lost Girl
Sarjan esiintyjiä Fan Expossa vuonna 2011.
Sarjan esiintyjiä Fan Expossa vuonna 2011.
Tyyli yliluonnollinen rikosdraama
Kestoaika 45 min
Pääosissa Anna Silk
Kristen Holden-Ried
Ksenia Solo
Zoie Palmer
Rick Howland
Alkuperämaa  Kanada
Alkuperäiskieli englanti
Verkko Kanada Showcase
Esitetty 12. syyskuuta 2010 – jatkuu edelleen
Tuotantokausia 5
Jaksoja 77
Tuotanto
Ohjaaja(t) John Fawcett
David Winning
Käsikirjoittaja(t) Michelle Lovretta
Tuotantoyhtiö(t) Showcase
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Infobox OK

Lost Girl on kanadalainen yliluonnollinen rikosdraamaa sisältävä televisiosarja, joka alkoi Showcasella syyskuussa 2011. Sarjan on kehittänyt ja tuottanut Prodigy Pictures. Sarja kertoo Bo-nimisestä naisesta (Anna Silk), joka on succubus. Hän on elänyt vuosia epätietoisuudessa itsestään, mutta saa sattumien kautta tietää erikoisuudestaan sekä kokonaisesta uudesta maailmasta. Uusien ystäviensä avulla hän alkaa opetella kykyjensä hallitsemista ja niiden käyttämistä hyvään tarkoitukseen. Sarja sai positiivisen vastaanoton.

Elokuussa 2014 ilmoitettiin, että Lost Girlin talvella 2014–2015 esitettävä viides tuotantokausi päättää sarjan.[1]

Tuotantokaudet

Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen.
Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Merkinnän syy: 4. ja 5. tuotantokausi käsittelemättä
Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

1. tuotantokausi

Bo on succubus, joka on varttunut tavallisessa adoptioperheessä tietämättömänä itsestään ja kokonaisesta uudesta maailmasta, joka on elänyt aikojen alusta asti ihmisten rinnalla. Hänen succubus-voimansa ilmenevät vasta kun Bo tappaa vahingossa ensimmäisen suuren rakkautensa. Teostaan kauhistuneena Bo pakenee kotoaan ja vaihtaa entisen elämänsä pakoiluun ja yksin elämiseen.

Pilottijaksossa Bo pelastaa ihmisnaisen nimeltä Kenzi. Kenzi on kiinnostunut pelastajastaan eikä Bo aluksi halua naista lähelleen, mutta pian naisten välille syntyy luja ystävyys. Bo napataan kesken kaiken epäihmisten maailmaan ja hän saa tietää, että heidän maailmassaan klaaneja on kaksi: valon ja pimeän puolen klaanit. Ja Bon on valittava niistä toinen testin läpäistyään. Kaikkien suureksi hämmästykseksi Bo päättää olla puolueeton ja elää sellaista elämää kuin itse haluaa. Kauden aikana Bo oppii lisää itsestään sekä epäihmisten maailmasta. Lisäksi hän on hyvin lämpimissä väleissä muodonmuuttaja-poliisin Dysonin sekä epäihmisten lääkärin Laurenin kanssa.

2. tuotantokausi

Epäihmisten maailma on kaaoksen vallassa Bon ja tämän äidin dramaattisen yhteenoton jälkeen. Lisäksi Dyson tuntuu hävinneen kuin maan alle. Bolla on paljon haasteita edessään. Etenkin nyt kun Ashin tilalle valitaan uusi johtaja. Uusi Ash tuntuu ottavan Bon ystävineen silmätikuksi. Dyson palaa reissultaan ja järkyttää Bota käyttäytymisellään. Myöhemmin Bo saa tietää, miksi Dyson on niin kylmä ja etäinen. Kuvioihin astuu myöhemmin Dysonin tuttuja menneisyydestä kuten esimerkiksi kuvankaunis Ciara. Bo saa tietää Laurenin koomassa olevasta tyttöystävästä ja Nadian herääminen mutkistaa asioita entisestään. Kenzi lämmittää välejään entiseen ihastukseensa Nateen, mutta tytöllä on liian paljon salattavaa. Bon elämään astuu myös komea Ryan, mutta pahaksi onneksi mies kuuluu pahojen epäihmisten puolelle. Säälimätön Garuda nostaa päätään ja ystävysten on yhdistettävä voimansa voittaakseen pahuus. Lisäksi Bo saa tietää Trickin olevan hänelle melko läheistä sukua.

3. tuotantokausi

Epäihmisten maailmassa kuohuu nyt kun entinen Ash on kuollut. Bo huomaa edessään olevan uusia haasteita kun hänen entinen liittolaisensa Hale nimitetään uudeksi Ashiksi. Hale yrittää luoda tasapainon hyvien ja pahojen epäihmisten välille nimittämällä pahan epäihmisen, Valkyrien Dysonin pariksi. Samaan aikaan salainen agentti Tamsen työskentelee Morriganille sekä eräälle toiselle, jotka molemmat haluavat Bon pään vadille. Lauren suostutellaan mukaan vaarallisiin tutkimuksiin. Kausi huipentaa shokeeraavaan tapahtumaan kun Bo katoaa ja asialla saattaa olla hänen mystinen biologinen isänsä.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät

Sarjan pääosaa näyttelevä Anna Silk.
  Anna Silk    Bo  
  Ksenia Solo    Kenzi  
  Kristen Holden-Ried    Dyson  
  Zoie Palmer    Lauren  
  Rick Howland    Fitzpatrick ”Trick” McCorrigan  
  K. C. Collins    Detective Hale  
  Emmanuelle Vaugier    Ebony Florette Marquis ”The Morrigan”  
  Clé Bennett    Ash  
  Inga Cadranel    Saskia, Aife  
  Sasha Clements    Sarah  
  Paul Amos    Vex  
  Hayley Nault    Nain Rouge  
  Kate Trotter    Norn  
  Vincent Walsh    Lachlan  
  Lina Roessler    Ciara  
  Athena Karkanis    Nadia  
  Rachel Skarsten    Tamsin  
  Aaron Ashmore    Nate  
  Anthony Lemke    Ryan Lambert  
  Raoul Trujillo    Garuda  

Lähteet

  1. Yeo, Debra: Lost Girl will end after fifth season Thestar.com. 26.8.2014. Toronto Star Newspapers Ltd. Viitattu 15.1.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla

  • Lost Girl Internet Movie Databasessa (englanniksi)
  • n
  • k
  • m
Syfy-alkuperäistuotanto
Aikaisemmat
1990-luku
  • Avaruusluikkarit (1998–2000)
  • Farscape (1999–2003)
  • First Wave (1998–2001)
  • FTL Newsfeed (1992–96)
  • Good vs. Evil (1999–2000)
  • Mission Genesis (1997)
  • Mystery Science Theater 3000 (1997–2004)
  • Poltergeist: The Legacy (1999)
  • Sightings (1996–98)
  • Welcome to Paradox (1998)
2000-luku
  • Black Scorpion (2001)
  • Cha$e (2008)
  • Destination Truth (2007–12)
  • Doctor Who (2006–09)
  • Estate of Panic (2008)
  • Eureka (2006–12)
  • Exposure (2000–02)
  • Flash Gordon (2007–08)
  • Andromeda (2000–05)
  • Ghost Hunters (2004-2016)
  • Ghost Hunters Academy (2009–10)
  • Ghost Hunters International (2008–12)
  • Mad Mad House (2004)
  • Näkymätön mies (2000–02)
  • Painkiller Jane (2007)
  • Pelkokamera (2003–13)
  • Proof Positive: Evidence of the Paranormal (2004)
  • Salaiset arkistot (2001–02)
  • Sanctuary (2008–11)
  • Stargate Atlantis (2004–09)
  • Stargate Universe (2009–11)
  • Taisteluplaneetta Galactica (2003–09)
  • The Dresden Files (2007)
  • The Secret Adventures of Jules Verne (2000)
  • Tremors (2003)
  • Tripping the Rift (2004–05)
  • Tähtiportti (2002–2007)
  • Warehouse 13 (2009–14)
  • WCG Ultimate Gamer (2009–10)
  • Who Wants to Be a Superhero? (2006–07)
  • WWE ECW (2006–10)
  • Äärirajoilla (2001–02)
2010-luku
  • 12 apinaa (2015–18)
  • Aftermath (2016)
  • Alphas (2011–12)
  • Bazillion Dollar Club (2015)
  • Beast Legends (2010)
  • Being Human (2011–14)
  • Bitten (2014–16)
  • Blood Drive (2017)
  • Caprica (2010–11)
  • Channel Zero (2016–18)
  • Continuum (2013–15)
  • Cosplay Melee (2017)
  • Dark Matter (2015–17)
  • Deep South Paranormal (2013)
  • Defiance (2013–15)
  • Dominion (2014–15)
  • Dream Machines (2012)
  • Exit (2013)
  • Face Off (2011–18)
  • Face Off: Game Face (2017)
  • Fact or Faked: Paranormal Files (2010–14)
  • Fangasm (2013)
  • Ghost Mine (2013)
  • Haunted Collector (2011–13)
  • Haunted Highway (2012–13)
  • Haunting: Australia (2015)
  • Haven (2010–15)
  • Helix (2014–15)
  • Heroes of Cosplay (2013–14)
  • Hollywood Treasure (2010–12)
  • Hot Set (2012)
  • Hunters (2016)
  • Incorporated - pimeyden verkko (2016)
  • Jim Henson's Creature Shop Challenge (2014)
  • Joe Rogan Questions Everything (2013)
  • Killjoys (2015–19)
  • Killer Contact (2013)
  • Legend Quest (2011)
  • Lost Girl (2012–16)
  • Marcel's Quantum Kitchen (2011)
  • Métal Hurlant Chronicles (2014)
  • Monster Man (2012)
  • Naked Vegas (2013)
  • Olympus (2015)
  • Opposite Worlds (2014)
  • Paranormal Witness (2011–16)
  • Primeval: New World (2013)
  • School Spirits (2012)
  • Sinbad (2013)
  • Stranded (2013)
  • The Almighty Johnsons (2014)
  • The Internet Ruined My Life (2016)
  • The Magicians (2015–2020)
  • Total Blackout (2012–13)
  • Troy: Street Magic (2015)
  • Weird or What? (2013)
  • The Wil Wheaton Project (2014)
  • WWE NXT (2010)
  • WWE SmackDown! (2010–15)
  • Z Nation (2014–18)
Minisarjat
  • 5ive Days to Midnight (2004)
  • Alice (2009)
  • Ascension (2014)
  • Battlestar Galactica (2003)
  • Childhood's End (2015)
  • Children of Dune (2003)
  • Dark Kingdom: The Dragon King (2004)
  • Dyyni (2000)
  • Farscape: The Peacekeeper Wars (2004)
  • Maameren tarinat (2004)
  • Neverland (2011)
  • Riverworld (2010)
  • Taken (2002)
  • Triangle (2005)
  • The Lost Room (2006)
  • Tin Man (2007)
  • The Phantom (2009)
  • Treasure Island (2012)
  • Tulessa syntynyt 2 (2002)
Nykyiset
  • Expanse (2015–)
  • Van Helsing (2016–)
  • Wynonna Earp (2016–)