Jääkiekon nuorten 1. divisioonan maailmanmestaruuskilpailut 2014

Ajankohta 9.–21. joulukuuta 2013
Isäntämaat  Puola (A-lohko)
 Iso-Britannia (B-lohko)
Joukkueet 12
Nousi
pääsarjaan 2015
Tanska
Putosi
2. divisioonaan 2015
Britannia

Jääkiekon nuorten 1. divisioonan maailmanmestaruuskilpailut 2014 pelattiin joulukuussa 2013. Ne pelattiin kahdessa kuuden joukkueen lohkossa. Kummankin lohkon voittajat nousivat ylemmälle tasolle ja viimeiselle sijalle jääneet putosivat alemmas. B-lohkon voittanut Italia nousi A-lohkoon vuodeksi 2015. Japani jäi lohkon viimeiseksi, mutta sai pitää paikkansa sarjassa, kun Iso-Britannia hylättiin ja tiputettiin viimeiseksi. Tanska voitti A-lohkon ja se nostettiin vuodeksi 2015, kun taas Puola tippui B-lohkoon.

A-lohko

1. divisioonan A-lohko pelattiin Sanokissa, Puolassa 15–21. joulukuuta 2013.[1]

Joukkueet

  • Latvia (sijoittui kymmenenneksi edellisvuoden korkeimmalla sarjatasolla ja tippui 1. divisioonaan).
  • Valko-Venäjä (sijoittui toiseksi vuonna 2013).
  • Tanska (sijoittui kolmanneksi vuonna 2013).
  • Slovenia (sijoittui neljänneksi vuonna 2013).
  • Itävalta (sijoittui viidenneksi vuonna 2013).
  • Puola (voitti B-lohkon vuonna 2013 ja nousi A-lohkoon).

Tulokset

Sarjataulukko

Joukkue O 3 p 2 p 1 p 0 p TM PM ME P
Tanska 5 5 0 0 0 20 10 +10 15
Latvia 5 4 0 0 1 23 7 +16 12
Valko-Venäjä 5 3 0 0 2 23 14 +9 9
Itävalta 5 2 0 0 3 10 14 -4 6
Slovenia Slovenia 5 0 1 0 4 11 28 -17 2
Puola Puola 5 0 0 1 4 6 20 -14 1

Ottelut

15.12. Slovenia Slovenia 3–7 Valko-Venäjä Arena Sanok
13.00
(1–3, 1–1, 1–3)
Yleisömäärä: 100
IIHF:n raportti


15.12. Itävalta 1-3 Tanska Arena Sanok
16:30
(0–0, 0–2, 1–1)
Yleisömäärä: 300
IIHF:n raportti


15.12. Puola Puola 0-5 Latvia Arena Sanok
20:00
(0–1, 0–1, 0–3)
Yleisömäärä: 1 200
IIHF:n raportti


16.12. Valko-Venäjä 4-1 Itävalta Arena Sanok
13:00
(0–0, 1–1, 3–0)
Yleisömäärä: 200
IIHF:n raportti


16.12. Latvia 10-0 Slovenia Slovenia Arena Sanok
16:30
(3–0, 4–0, 3–0)
Yleisömäärä: 150
IIHF:n raportti


16.12. Tanska 4-2 Puola Puola Arena Sanok
20:00
(3–0, 1–0, 0–2)
Yleisömäärä: 700
IIHF:n raportti


18.12. Latvia 3-0 Itävalta Arena Sanok
13:00
(0–0, 3–0, 0–0)
Yleisömäärä: 130
IIHF:n raportti


18.12. Valko-Venäjä 4-5 Tanska Arena Sanok
16:30
(1–3, 0–1, 2–1)
Yleisömäärä: 150
IIHF:n raportti


18.12. Puola Puola 2-3 rl. Slovenia Slovenia Arena Sanok
20:00
(1-0, 1-1, 0–1, 0-0, 0-1)
Yleisömäärä: 600
IIHF:n raportti


19.12. Tanska 4-1 Latvia Arena Sanok
13:00
(1–0, 1–0, 2–1)
Yleisömäärä: 350
IIHF:n raportti


19.12. Slovenia Slovenia 3-5 Itävalta Arena Sanok
16:30
(2–3, 1–1, 0–1)
Yleisömäärä: 100
IIHF:n raportti


19.12. Valko-Venäjä 5-1 Puola Puola Arena Sanok
20:00
(2–0, 0–0, 3–1)
Yleisömäärä: 200
IIHF:n raportti


21.12. Tanska 4-2 Slovenia Slovenia Arena Sanok
13:00
(1–0, 0–0, 3–1)
Yleisömäärä: 100
IIHF:n raportti


21.12. Latvia 4-3 Valko-Venäjä Arena Sanok
16:30
(1–3, 1–0, 2–0)
Yleisömäärä: 200
IIHF:n raportti


21.12. Itävalta 3-1 Puola Puola Arena Sanok
20:00
(2–0, 0–0, 1–1)
Yleisömäärä: 800
IIHF:n raportti


Pelaajatilastot

Pistepörssi

Pelaaja O M S Pst PIM +/−
Valko-Venäjä Artur Gavrus 5 5 6 11 0 +6
Latvia Nikita Jevpalovs 5 4 5 9 4 -1
Valko-Venäjä Dmitri Ambrozheichik 5 3 6 9 0 +3
Tanska Mikkel Aagaard 5 3 5 8 2 +3
Latvia Roberts Libsbergs 5 6 1 7 2 0
Latvia Edgars Kulda 5 1 6 7 2 0
Tanska Matthias Asperup 5 4 2 6 0 +1
Tanska Oliver Björkstrand 5 4 2 6 2 +2
Tanska Nikolaj Ehlers 5 2 4 6 4 +6
Valko-Venäjä Alexander Karakulko 5 2 4 6 2 +3

Maalivahtien torjuntapörssi

Listattu vain maalivahdit, jotka ovat pelanneet vähintään 40 prosenttia joukkueensa otteluista.

Sija Pelaaja M % PMK
1. Latvia Ivars Punnenovs 171:39 98,31 0,35
2. Tanska Georg Sorensen 240:00 92,79 2,00
3. Latvia Elvis Merzlikins 127:09 90,00 2,36
4. Itävalta David Kickert 280:00 89,78 3,00
5. Puola David Zabolotny 305:00 87,73 3,93

M = Minuutit; PMK = Päästettyjen maalien keskiarvo; % = Torjuntaprosentti

Palkinnot

IIHF:n valitsemat turnauksen parhaat pelaajat

  • Paras maalivahti: Itävalta David Kickert
  • Paras puolustaja: Latvia Janis Jaks
  • Paras hyökkääjä: Tanska Oliver Björkstrand

Valmentajien valitsemat parhaat pelaajat

B-lohko

1. divisioonan B-lohko pelattiin Dumfriesissä, Iso-Britanniassa 9.–15. joulukuuta 2013.[2]

Joukkueet

  • Ranska (sijoittui kuudenneksi A-lohkossa vuonna 2013 ja tippui B-lohkoon).
  • Kazakstan (sijoittui toiseksi vuonna 2013).
  • Italia (sijoittui kolmanneksi vuonna 2013).
  • Ukraina (sijoittui neljänneksi vuonna 2013).
  • Iso-Britannia (isäntämaa, sijoittui viidenneksi vuonna 2013).
  • Japani (sijoittui ensimmäiseksi 2. divisioonan A-lohkossa vuonna 2013 ja nousi 1. divisioonan B-lohkoon).

Tulokset

Sarjataulukko

Joukkue O 3 p 2 p 1 p 0 p TM PM ME P
Italia 5 3 2 0 0 20 14 +6 13
Kazakstan Kazakstan 5 4 0 0 1 28 16 +12 12
Ranska Ranska 5 2 0 2 1 15 16 -1 8
Ukraina 5 2 0 0 3 11 15 -4 6
Japani Japani 5 0 0 0 5 17 23 -6 0
Britannia 5 1 1 1 2 13 20 -7 6

Iso-Britannian joukkue hylättiin sen käytettyä turnaukseen kelpaamatonta pelaajaa ja joukkue tiputettiin vuodeksi 2015 nuorten 2. divisioonan A-lohkoon.[3][4]

Ottelut

9.12. Ukraina 2-7 Kazakstan Kazakstan Dumfries Ice Bowl
13:00
(1–4, 1–0, 0–3)
Yleisömäärä: 480
IIHF:n raportti


9.12. Japani Japani 3-4 Ranska Ranska Dumfries Ice Bowl
16:30
(1–1, 2–1, 0–2)
Yleisömäärä: 212
IIHF:n raportti


9.12. Britannia 3-4 ja. Italia Dumfries Ice Bowl
20:00
(2–0, 1–2, 0–1)
Yleisömäärä: 475
IIHF:n raportti


10.12. Italia 4-3 Japani Japani Dumfries Ice Bowl
13:00
(1–2, 2-1, 1–0)
Yleisömäärä: 445
IIHF:n raportti


10.12. Ranska Ranska 2-0 Ukraina Dumfries Ice Bowl
16:30
(1–0, 0–0, 1–0)
Yleisömäärä: 190
IIHF:n raportti


10.12. Kazakstan Kazakstan 6-1 Britannia Dumfries Ice Bowl
20:00
(1–0, 3–1, 2–0)
Yleisömäärä: 525
IIHF:n raportti


12.12. Japani Japani 2-3 Ukraina Dumfries Ice Bowl
13:00
(0–2, 0–1, 2–0)
Yleisömäärä: 580
IIHF:n raportti


12.12. Kazakstan Kazakstan 3-4 Italia Dumfries Ice Bowl
16:30
(1–0, 0–1, 2–3)
Yleisömäärä: 330
IIHF:n raportti


12.12. Ranska Ranska 4-5 rl. Britannia Dumfries Ice Bowl
20:00
(1-2, 1-0, 2–2, 0-0, 0-1)
Yleisömäärä: 580
IIHF:n raportti


14.12. Italia 4-3 ja. Ranska Ranska Dumfries Ice Bowl
13:00
(0–0, 2–2, 1–1, 1-0)
Yleisömäärä: 230
IIHF:n raportti


14.12. Kazakstan Kazakstan 8-7 Japani Japani Dumfries Ice Bowl
16:30
(1–1, 3–5, 4–1)
Yleisömäärä: 245
IIHF:n raportti


14.12. Ukraina 4-0 Britannia Dumfries Ice Bowl
20:00
(1–0, 1–0, 2–0)
Yleisömäärä: 610
IIHF:n raportti


15.12. Ranska Ranska 2-4 Kazakstan Kazakstan Dumfries Ice Bowl
13:00
(1–1, 1–2, 0–1)
Yleisömäärä: 250
IIHF:n raportti


15.12. Italia 4-2 Ukraina Dumfries Ice Bowl
16:30
(1–1, 2–1, 1–0)
Yleisömäärä: 234
IIHF:n raportti


15.12. Britannia 4-2 Japani Japani Dumfries Ice Bowl
20:00
(1–0, 2–2, 1–0)
Yleisömäärä: 530
IIHF:n raportti


Pelaajatilastot

Pistepörssi

Pelaaja O M S Pst PIM +/−
Kazakstan Nikita Mikhailis 5 6 5 11 0 +7
Kazakstan Yuri Sergiyenko 5 7 3 10 0 +4
Kazakstan Kirill Savitsky 5 3 7 10 10 +2
Kazakstan Roman Blagy 5 3 6 9 0 +3
Italia Giovanni Morini 5 4 2 6 4 +4
Italia Tommaso Terzago 5 3 3 6 2 +2
Yhdistynyt kuningaskunta Jordan Cownie 5 2 4 6 2 +1
Italia Joachim Ramoser 5 4 1 5 4 +5
Kazakstan Ivan Kinstler 5 3 2 5 6 +3
Japani Yu Hikosaka 5 2 3 5 6 -2
Yhdistynyt kuningaskunta Ross Venus 5 2 3 5 0 -2

Maalivahtien torjuntapörssi

Listattu vain maalivahdit, jotka ovat pelanneet vähintään 40 prosenttia joukkueensa otteluista.

Sija Pelaaja M % PMK
1. Italia Martin Rasbanser 241:30 91,54 2,73
2. Ukraina Eduard Zakharchenko 280:00 91,06 2,36
3. Japani Akira Sasaki 191:17 90,77 3,76
4. Ranska Antoine Bonvalot 241:02 89,32 2,74
5. Kazakstan Valeri Sevidor 191:02 88,17 3,45

M = Minuutit; PMK = Päästettyjen maalien keskiarvo; % = Torjuntaprosentti

Palkinnot

IIHF:n valitsemat turnauksen parhaat pelaajat

  • Paras maalivahti: Italia Martin Rasbanser
  • Paras puolustaja: Kazakstan Yuri Sergiyenko
  • Paras hyökkääjä: Kazakstan Valeri Sevidor

Valmentajien valitsemat parhaat pelaajat

  • Ranska Cedric di Dio Balsamo
  • Yhdistynyt kuningaskunta Adam Goss
  • Italia Martin Rasbanser
  • Japani Keita Kido
  • Kazakstan Yuri Sergiyenko
  • Ukraina Eduard Zakharchenko

Lähteet

  • A-lohkon turnaus IIHF:n tulospalvelussa
  • B-lohkon turnaus IIHF:n tulospalvelussa

Viitteet

  1. Division I A Statistic IIHF. Viitattu 14.1.2015. (englanniksi)
  2. Division I B Statistic IIHF. Viitattu 14.1.2015. (englanniksi)
  3. GB U20s relegated from division 1B IIHF. Arkistoitu 30.4.2014. Viitattu 14.1.2015. (englanniksi)
  4. Great Britain U20 disqualified IIHF. Viitattu 14.1.2015. (englanniksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:2014 World Junior Ice Hockey Championships – Division I
  • n
  • k
  • m
Maailmanmestaruuskilpailut
1. divisioona
2. divisioona
  • 2001
  • 2002
  • 2003
  • 2004
  • 2005
  • 2006
  • 2007
  • 2008
  • 2009
  • 2010
  • 2011
  • 2012
  • 2013
  • 2014
  • 2015
  • 2016
  • 2017
  • 2018
  • 2019
  • 2020
  • 2021
  • 2022
  • 2023
  • 2024
3. divisioona
  • 2001
  • 2002
  • 2003
  • 2004
  • 2005
  • 2006
  • 2007
  • 2008
  • 2009
  • 2010
  • 2011
  • 2012
  • 2013
  • 2014
  • 2015
  • 2016
  • 2017
  • 2018
  • 2019
  • 2020
  • 2021
  • 2022
  • 2023
  • 2024
Vuoden 2014 kansainvälinen jääkiekko
Miehet OlympiaturnausMM-kisat1. divisioona2. divisioona3. divisioona
Naiset Olympiaturnaus ● 1. divisioona ● 2. divisioona ● 2. divisioonan karsinnat
U20 MM-kisat ● 1. divisioona ● 2. divisioona ● 3. divisioona
U18 naiset MM-kisat ● 1. divisioona ● 1. divisioonan karsinnat
U18 MM-kisat ● 1. divisioona ● 2. divisioona ● 3. divisioona
  • n
  • k
  • m
Maailmanmestaruuskilpailut
Miesten maajoukkueet
A-sarjataso
Itävalta · Kanada · Kazakstan · Latvia · Norja · Puola · Ranska · Ruotsi · Saksa · Slovakia · Suomi · Sveitsi · Tanska · Tšekki · Valko-Venäjä (suljettu pois toistaiseksi) · Venäjä (suljettu pois toistaiseksi) · Yhdistynyt kuningaskunta · Yhdysvallat
1. divisioona (edeltäjä B-sarja)
2. divisioona (edeltäjä C-sarja)
3. divisioona (edeltäjä D-sarja)
Muut IIHF:n
maajoukkueet
Muut IIHF:n
jäsenvaltiot
IIHF:n ulkopuoliset
maajoukkueet
Naisten maajoukkueet
IIHF:n ulkopuoliset
naisten maajoukkueet
Entiset joukkueet
Baskimaa · Böömi · Böömi ja Määri · DDR · Englanti · Euroopan yhdistelmäjoukkue · IVY · Jugoslavia · Katalonia · Neuvostoliitto · Pohjois-Amerikan alle 23-vuotiaiden yhdistelmäjoukkue · Saksan liittotasavalta · Saksojen yhdistynyt joukkue · Saint-Pierre ja Miquelon · Serbia ja Montenegro · Skotlanti · Tšekkoslovakia
Entiset
naisten maajoukkueet
Muut arvokisat
Muut IIHF:n maajoukkueturnaukset
Muuta