Félix Sánchez

Mitalit
Félix Sánchez
Félix Sánchez
Maa:  Dominikaaninen tasavalta
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Ateena 2004 400 m
aitajuoksu
Kultaa Kultaa Lontoo 2012 400 m
aitajuoksu
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Edmonton 2001 400 m
aitajuoksu
Kultaa Kultaa Pariisi 2003 400 m
aitajuoksu
Hopeaa Hopeaa Osaka 2007 400 m
aitajuoksu
Pan-Amerikan kisat
Kultaa Kultaa Santo Domingo
2003
400 m
aitajuoksu
Pronssia Pronssia Rio de Janeiro
2007
4 × 400 m
Pronssia Pronssia Guadalajara
2007
400 m
aitajuoksu

Félix Sánchez (s. 30. elokuuta 1977 New York) on yhdysvaltalaissyntyinen, mutta Dominikaanista tasavaltaa edustava 400 metrin aitajuoksija, kaksinkertainen olympiavoittaja ja kaksinkertainen maailmanmestari.

Sánchez oli voittamaton 400 metrin aidoissa vuosina 2001–2004. Hänen 43 kilpailua kestänyt voittoputkensa sisälsi muun muassa kaksi MM-finaalia sekä olympiafinaalin. Vuonna 2002 hän voitti Kultaisessa liigassa lajinsa kaikki kilpailut ja pääsi näin osalliseksi kultapottiin. Voittoputkensa ajan Sánchez käytti ranteessaan Sydneyn olympiakisoista ostamaansa välkkyvää muistoesinettä muistuttamassa häntä olympiakisojen epäonnistumisesta. Voitettuaan olympiakultaa Ateenassa, Sánchez lahjoitti muistoesineen hyväntekeväisyyshuutokauppaan. Ensimmäisessä kilpailussaan ilman rannekorua Sánchez loukkasi jalkansa ja joutui keskeyttämään, mikä tiesi myös voittoputken katkeamista.[1] [2]

Vuonna 2005 Sánchez kärsi vammoista eikä enää ollut entisaikojensa vireessä. Hän kuitenkin eteni Helsingin MM-kisoissa loppukilpailuun saakka, mutta joutui jättämään kilvan kesken juoksun. Osakan MM-kisoissa 2007 Sánchez juoksi hopealle. Berliinin MM-kisoissa 2009 hän oli kahdeksas ja Daegussa 2011 neljäs. Hän sai hopeaa Keski-Amerikan ja Karibian mestaruuskilpailuissa 2009 ja 2011. Pan-Amerikan kisoissa 2011 hän sai pronssia. Vuonna 2012 Sánchez juoksi yllätysvoittoon Lontoon olympialaisissa saavuttaen toisen olympiakultansa. Moskovan MM-kilpailuissa 2013 hän oli viides.

Henkilökohtaiset ennätykset

Ulkoradat

Sisäradat

  • 400 metrin juoksu: 46,68 (2001)
  • 400 metrin aitajuoksu: 48,78 (2012)

Lähteet

  • Félix Sánchez Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  • Félix Sánchez Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)

Viitteet

  1. Leg injury sees Sanchez's three-year win streak end | The San Diego Union-Tribune legacy.sandiegouniontribune.com. Arkistoitu 14.2.2017. Viitattu 14.2.2017.
  2. IAAF: Felix Sanchez donates flashing wristband to the IAAF| News | iaaf.org iaaf.org. Viitattu 14.2.2017.


Miesten 400 metrin aitajuoksun olympiavoittajat

1900: John Walter Tewksbury | 1904: Harry Hillman | 1908: Charles Bacon | 1920: Frank Loomis | 1924: Morgan Taylor | 1928: David Burghley | 1932: Robert Tisdall | 1936: Glenn Hardin | 1948: Roy Cochran | 1952: Charles Moore | 1956: Glenn Davis | 1960: Glenn Davis | 1964: Warren Cawley | 1968: David Hemery | 1972: John Akii-Bua | 1976: Edwin Moses | 1980: Volker Beck | 1984: Edwin Moses | 1988: Andre Phillips | 1992: Kevin Young | 1996: Derrick Adkins | 2000: Angelo Taylor | 2004: Félix Sánchez | 2008: Angelo Taylor | 2012: Félix Sánchez | 2016: Kerron Clement | 2020: Karsten Warholm

Miesten 400 metrin aitajuoksun maailmanmestarit

1983: Edwin Moses | 1987: Edwin Moses | 1991: Samuel Matete | 1993: Kevin Young | 1995: Derrick Adkins | 1997: Stéphane Diagana | 1999: Fabrizio Mori | 2001: Félix Sánchez | 2003: Félix Sánchez | 2005: Bershawn Jackson | 2007: Kerron Clement | 2009: Kerron Clement | 2011: David Greene | 2013: Jehue Gordon | 2015: Nicholas Bett | 2017: Karsten Warholm | 2019: Karsten Warholm | 2022: Alison dos Santos | 2023: Karsten Warholm |

Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • World Athletics
  • Tilastopaja 🔒
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.