Emerson Burton

Emerson Burton.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Tarkennus: pitkä tarina ilman lähteen lähdettä, totta vai tarua?

Janne Johannes Puurtinen (taiteilijanimeltään Emerson Burton) (s. 17. lokakuuta 1974 Helsinki) on suomalainen muusikko. Hänet tunnetaan parhaiten HIM-yhtyeen pitkäaikaisena kosketinsoittajana.

Puurtisen vanhemmat olivat molemmat balettitanssijoita. Myös Puurtinen itse harrasti balettia, mutta ei pärjännyt alalla. Hän aloitti sen jälkeen pianokoulun. Hän on soittanut koskettimia Cosmos Tangossa, Suburban Tribessä ja Torpedossa ennen liittymistään HIMiin. Vaikka Puurtinen ei teknisesti ottaen ole yhtyeen alkuperäisjäsen, hän on soittanut ensimmäiset keikkansa silloisen His Infernal Majestyn riveissä jo 1990-luvun puolivälissä. Virallisesti hän liittyi yhtyeeseen vuonna 2001 Deep Shadows and Brilliant Highlights -albumin äänitysten aikoihin. Juho Juntusen kirjoittamassa, vuoden 2002 Synnin viemää -biografiassa tosin mainitaan, ettei Puurtinen itse juurikaan soittanut kyseisellä albumilla.

Janne Puurtisella on myös kokintaitoja. Hänen luotsaamansa menu oli tarjolla Ravintola Ilveksessä joulukuun ajan vuonna 2008. Muusikkona HIM-uransa lisäksi Puurtinen on esiintynyt myös Mikko Lindströmin Daniel Lioneye -yhtyeessä. Hän on myös tehnyt toisen HIM- ja Daniel Lioneye -toverinsa Mikko Paanasen kanssa humoristisen Plasma Mullet -kappaleen. Vuonna 2003 Puurtinen valittiin maailman parhaaksi Goottirock-kosketinsoittajaksi.

HIM-uransa jälkeen Puurtista on voitu kuulla muun muassa Ulla Pirttijärven luotsaamassa Solju-yhtyeessä, Von Hertzen Brothersin War is Over -albumilla ja Elli Haloon Ellips-sooloprojektin debyyttialbumilla nimeltä Yhden naisen hautajaiset.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Emerson Burton Wikimedia Commonsissa
HIM
Studioalbumit
Kokoelmat
EP:t
  • 666 Ways to Love: Prologue
  • Live in Hel
DVD:t
  • Jouni Markkanen
  • Emerson Burton
Studioalbumit
Kokoelmat
Muuta

Diskografia

Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Suomi (KANTO)
  • Tšekki
Taiteenala
  • MusicBrainz
    • 2
Muut
  • Europeana
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.